Yritysyhteistyöllä lisää kassavirtaa – katso video:

Yrittäjälle yhteistyö tuo kaivattua tukea, yhdessä ideointia ja ristiinmyyntiä. Tavoitteet voivat olla monenlaisia, mutta loppupeleissä jokainen varmasti toivoo saavansa lisää kauppaa ja uusia asiakkaita yhdessä tekemisen avulla.

23.3. järjestetyssä työpajassa perehdyimme Mood of Finlandin Anu Nylundin johdolla yhdessä tekemisen muotoihin ja otimme yhteisiä askelia myös käytännössä.

Valmennus aloitettiin eri yhteistyömallien kuvauksella, pysähdyimme kumppanuusyrittäjyysmallin äärellä ja käytimme aikaa yhteiseen kehittämiseen.

Osallistujat saivat käyttöönsä työkalun, jonka avulla voivat tehdä oman tilanteen kartoituksen ja etsiä vaikka jo heti linjoilta sopivia kumppaneita tekemään yhdessä.

Koska Anu itsekin on yksinyrittäjä, joka tekee mielenkiintoista yhteistyötä toisten yrittäjien kanssa etenkin matkailualalla, niin hän jakoi myös omia kokemuksiaan yhteistyöstä sekä suomalaisten että kansainvälistenkin kumppaneiden kanssa.

Esitysmateriaali

Anun esityksen / työpajan materiaalin löydät tästä