Uudistavasti & Kestävästi – katso video:



Kestävästi, vastuullisesti ja uudistavasti – mitä kaikkea sanat pitävät sisällään? Meistä moni tekee paljon jo nyt, mutta kuinka tehdä kaikki tämä näkyväksi? Tässä verkkovalmennuksessa saatiin kiinnostavia vastauksia kaikkeen tähän ja napattiin konkreettisia vinkkejä onnistuneeseen viestintään. Saimme myös tuoretta tietoutta siitä, mitä uutta näiden teemojen ympärillä tapahtuu juuri nyt. Rahoitukseenkin on parhaillaan avautumassa uusia ratkaisuja, joista kuulimme, ja saimme lisäksi ajankohtaisen katsauksen yhdessä tekemisen malleista Ylä-Pirkanmaalla.

Lähestyimme teemoja yrittäjälähtöisesti ja konkreettisesti, niinpä keskityimme erityisesti yhteen toimialaan – matkailuun. Luonnollisesti kaikki oppi ja ideat ovat monistettavissa ja hyödynnettävissä myös muille toimialoille.

Asian ytimeen meidät luovasti ja innostavasti johdatteli Anu Nylund Mood of Finland Oy:stä. Anulla on laaja-alainen asiantuntemus päivän aiheista ja hän katsoi aluettamme ulkopuolisen silmin, toi keskusteluun tuoretta tietoutta, kannusti, rohkaisi ja antoi vinkkejä vastuulliseen viestintään.

Kuulimme myös ajankohtaisia katsauksia Ylä-Pirkanmaalla parhaillaan toteutettavasta yrittäjäyhteistyöstä ja tulevaisuuden suunnitelmista, kun Anni Inkiläinen kertoi ”Matkalla Suomen Sydämessä” – yhteistyöverkostosta, Tiina Perämäki ”Hyvää Lähiruokaa Virroilta” – hankkeesta ja Tanja Lahti ”Ruoveden Matkailu Kasvun Reiteillä” – hankkeesta.

Myös uudet rahoitusmahdollisuudet kannustavat yrityksiä uudistumaan kestävästi ja vastuullisesti. Jutta Ahro Leader PoKo:sta päivitti puheenvuorossaan, millaisia tukia investointeihin ja kehittämiseen on juuri nyt avautumassa ja miten yrittäjien kannattaa toimia. Valmennuksemme oli vuorovaikutteinen ja Anu Nylundin johdolla ideoimme, jaoimme kokemuksiamme ja loimme uutta. Työpaja järjestettiin 20.4.

Esitysmateriaalit

Anu Nylundin esitys

Jutta Ahron esitys