
Etelä-pohjalaiset ovat tunnetusti kovia yrittämään. Helmikuun alussa kävimme paikan päällä tutustumassa, mitä kaikkea ennakkoluulottomalla tekemisen meiningillä saadaan aikaan. Hyppäsimme bussiin ja kävimme oppimassa, kuinka lakeuksilla on eri aikoina hyödynnetty muutosta onnistuneesti ja samalla luotu uutta yritystoimintaa kestävästi ja vastuullisesti.
Päivän aikana vierailimme viidessä eri yrityksessä, joilla kullakin oli oma erilainen tarina kerrottavanaan.
– olympiavoittaja, rehtori Tapio Korjus ja Jozef Lomski kertoivat edellä mainitun lisäksi yrittäjille tarkoitetuista hyvinvointipalveluista ja millä eri tavoin yritys on verkostoitunut eri toimijoiden kanssa.
Lapuan Kankurit & Vanha Paukku
– yrittäjä Jaana Hjelt Lapuan Kankureista kertoi perheyrityksen eri vaiheista, jonka juuret ulottuvat aina 1917 perustettuun tekstiilitehtaaseen. Kankureissa kudotaan pohjoista designia vastuullisesti ja ympäristöä kunnioittaen.
– kuulimme myös Vanhan Paukun kulttuuri- ja yrityskeskuksesta, entistä patruunatehdasta, jossa myös ruokailimme.
– tutustuimme vastaperustettuun nuoren pariskunnan, Anu Pynttärin ja Rolle Saarisen, luovalla otteella Alavuden vanhaan meijeriin loihtimaan monitoimiyritykseen.
– ennakkoluulottoman ja kokeilunhaluisen elämänasenteen omaavat Anu ja Rolle tarjosivat myös mahdollisuutta yrittäjien väliseen pop up-yhteistyöhön.
– toimitusjohtaja Hanna Yli-Kuha kertoi paikallisten viljelijöiden perustamasta pienpuristamosta, jonka uusissa tiloissa tuotetaan kotimaista rypsiöljyä puhtaasti ja vastuullisesti.
– kuulimme yrityksen verkostoista aina sopimusviljelijöistä jälleenmyyjiin.
– saimme kuulla kyläkaupan menestystarinan. Kuinka mahdottomasta tehtiin mahdollista ja pieni kyläkauppa keskellä ydinmaaseutua kasvoi Suomen suurimmaksi tavarataloksi työllistäen nyt satoja ihmisiä.
– kyläkaupassa on erilaisuus käännetty vahvuudeksi.